Ennakkoverot

Mikä on ennakkovero?

Kuten ennakkoverojen nimi antaa ymmärtää, ovat ennakkoverot yrityksen tuloksen perusteella määräytyviä, ennakkoon maksettavia veroja. Ennakkoverojen etukäteismaksun takia yrityksen tuloksen arviointi kannattaa tehdä niin todenmukaisesti kuin mahdollista.

Ennakkoverot määräytyvät eri tavoin pidempään toimineille ja uusille yrityksille. Aikaisempi tuloshistoria määrittää jo pidempään toiminnassa olleen yrityksen maksettavaksi tulevat ennakkoverot. Uudet yritykset puolestaan maksavat ensimmäisenä tilikautenaan ennakkoveron sen perusteella, mitä on arvioitu kyseisen tilikauden tulokseksi yritystä perustettaessa. Koska yritystä perustettaessa ensimmäisen tilikauden tuloksen arvioiminen voi olla hankalaa, on tärkeää seurata tilikauden tuloksen kehittymistä ja aika ajoin arvioida tarvetta ennakkoverojen muutokselle.

Kun on kyse osakeyhtiöstä, maksaa yritys ennakkoverot. Toiminimen tapauksessa yrityksen tulos verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona. Tällöin on tärkeää huomioida, että ennakkoverojen määrään vaikuttavat myös yrittäjän muut henkilökohtaiset ansio- sekä pääomatulot, kuten esimerkiksi saadut starttirahat ja vuokratulot.

Jotta tuleviin maksuihin voidaan varautua ajoissa, on ennakkoverojen seuraaminen tärkeää. Mikäli todetaan, että ennakkoveroja on maksettu liian pieni määrä, tulee puuttuva osuus maksaa jäännösverojen muodossa tai ennakoita jälkikäteen täydentämällä.

Erityisesti yritystoiminnan alkuvaiheessa ammattitaitoisen kirjanpitäjän rooli korostuu. Yhteistyöllä syntyy yrittäjälle itselleenkin nopeammin selkeämpi ymmärrys, kaikista kirjanpitoon liittyvistä asioista.

Etsitkö yrityksesi taloushallinnon kumppania? Autamme sinua mielellämme kaikissa kirjanpitoon ja taloushallintoon liittyvissä asioissa. Ota yhteyttä tilitoimistoomme ja tule tutustumaan!