Blogi

Kotitalousvähennyksen hyödyntäminen kesämökistä

Kotitalousvähennykset kesämökistä Kesä lähestyy ja samalla myös kesämökin remontointi tulee ajankohtaiseksi. Kunnostustoimenpiteitä suunniteltaessa on hyvä pitää mielessä, että tietyistä kesämökin piirissä suoritettavista töistä on mahdollista saada kotitalousvähennys. Esimerkiksi pihatien rakentaminen oikeuttaa kotitalousvähennykseen, mikäli työ tapahtuu

Kotitalousvähennyksen hyödyntäminen kesämökistä Read More »

Varainsiirtovero

Mikä on varainsiirtovero? Varainsiirtoveroa kertyy maksettavaksi kiinteistön, asunto-osakkeen tai muun arvopaperin hankinnasta. Omaisuus, jota hankitaan, määrää maksettavaksi kertyvän varainsiirtoveron määrän. Vuonna 2017 kiinteistöistä maksetaan varainsiirtoveroa 4 %, asunto- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeista 2 % ja muista

Varainsiirtovero Read More »

Ennakkoverot

Mikä on ennakkovero? Kuten ennakkoverojen nimi antaa ymmärtää, ovat ennakkoverot yrityksen tuloksen perusteella määräytyviä, ennakkoon maksettavia veroja. Ennakkoverojen etukäteismaksun takia yrityksen tuloksen arviointi kannattaa tehdä niin todenmukaisesti kuin mahdollista. Ennakkoverot määräytyvät eri tavoin pidempään toimineille

Ennakkoverot Read More »

Kannattaako taloushallinnon sähköistäminen?

Sähköisen taloushallinnon edut Viime aikoina yritykset enenevissä määrin ovat siirtyneet hyödyntämään sähköisen taloushallinnon tarjoamia mahdollisuuksia. Koska sana sähköinen taloushallinto on nykypäivänä lähes kaikkien huulilla, jokaisella varmasti on jonkinlainen käsitys siitä, mitä taloushallinnon sähköistämisellä tarkoitetaan. Käytännössähän

Kannattaako taloushallinnon sähköistäminen? Read More »